UGH!
Olen 40-vuotias äijän köriläs ja päätin aloittaa kuntoilun. Hölkkäämällä näin aluksi ja mihin se sitten vie, jää nähtäväksi.
Kuuteen vuoteen en ole käytännössä evääni heilauttanut urheilun puolelle. Ennen tätä liikkumattomuus jaksoa saatoin kolmikymppisenä ajella fillarilla duuniin (ees-taas 20km) ja vielä käydä myöhemmin illalla fillaroimassa tai rullaluistelemassa toiset mokomat 20 km.
Tuli vaimo, perhe, auto, (muutama) iltakalja, makkaraa, sipsiä ym. herkuttelua. Homma oli ns. haarukassa vielä siihen saakka, kunnes vuoden 2009 joulukuussa jouduin töistäni pakkolomalle. Duunini oli sen verran ruumiillista, että sen tuoma liikunta kompensoi hyvin sitä illan mittaan ahtamaani kalorimäärää.
Nyt sitten pakkoloman aikana painoni on noussut 7kg, eli tahtiin 1kg/kuukausi. Olen lyhyenläntä mies ja tollanen 7kg vyötäröllä rupee kyl näkymään ja huomaahan sen itsekin, kun edellisen kesän kamppeet rupee tuntumaan piukoilta. Eräs kaverini kyl nauroi vatsansa kipeeksi, kun harmittelin sitä, että oon jo joutunut vaihtamaan S-koon paidat M-kokoon..  Joskus "vanhat jäärät" ovat kans revenneet, kun olen tilannu duunissa haalarit kokoa 48... näille kun tarvii olla kokoa 64 että menee napit kiinni.
Tilannettanihan ei yhtään helpota se, että pääharrastukseni on, kuinkas muutenkaan, KOKKAAMINEN.  Rakastan kermaisia lihapatoja, perunaa riisiä, pastaa, kookoscurreja, makkaraa ja kyllähän tuo roskaruokakin tuppaa välillä maistumaan liiankin kanssa. Varsinkin omatekoinen pitsa ei kauaa pellillä säily - tai niillä kahdella pellillä..
Birraakin tulee lipitettyä harva se ilta ja kerran pari viikossa saattaa vatsaan lorahtaa pullollinen viiniä.
Mutta ei auta narinat markkinoilla. On selvää, ettei tällainen peli enää vetele. Jotain on tehtävä, kun vielä on jotain tehtävissä.
En rupee asettamaan itselleni päämääriä, vaan ennemminkin teen pelkkää seurantaa. Katotaan mihin tämä johtaa. Ja hommahan varmaan loppuu, jos liian paljon rupee veri maistumaan suussa.